Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Soulmate

Mmoooi!

Viime yö oli ihan täyttä helvettiä! Näin kaameita unia mun entisestä poikaystävästä (ihQ ensirakkaus).
Erostamme on kohta tasan vuosi, kummatkin seurustelee uudelleen toisen kanssa. Ollaan puheväleissä ja tuskin kumpikaan edes ajattelee että ollaan joskus oltu pari.
Viime yönä näin unta että Risto (keksitty nimi) erosi tyttöystävästään ja tuli minun luokseni yöksi. Ilta eteni miten aina ennenkin jos hän oli meillä yötä. pitkä uni ei siitä sen tarkempaa MUTTA asiaan. Heräsin jossain vaiheessa ja iloisena käännyin siinä toivossa että risto olisi vieressäni mutta......Mitä kävikään. eihän siinä ketään ollut.
Yksin siinä hämmentyneenä käperryin peittoon ja jäin ajattelemaan Ristoa. Ikävöin häntä enkä millään haluaisi vieläkään uskoa että meistä ei enää koskaan tule mitään. Rakastan uutta poikaystävääni mutta voin myös myöntää sen ettei rakkaus tunnu samalta Riston jälkeen.
Haluan vain että Risto on onnellinen.

-Sekavin terveisin K

"Here we are again, circles never end
how do I find the perfect fit
there's enough for everyone
but I'm still waiting in line "

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Aion rakastaa ja tulla rakastetuksi

..........., nousta vaikka muut sanoo lopun aluksi.

Moikka taas!

Nyt kun L pääsi vauhtiin taas kirjotuksen kanssa niin kai munki pitää jotain kertoa!
Näin pitkästä aikaa vanhaa ystävääni, Hän tietenkin kyseli poikaystävästäni ties mitä. Ainut kysymys johon en vain yksinkertaisesti osannut vastata oli: "No kai sä K oot onnellinen sen kanssa?".
Voiko kukaan ikinä sanoa että on täysin onnellinen?, Mitä se tarkottaa ees? MISTÄ SEN VOI TIETÄÄ?

Joo mä luulen että olen onnellinen kyseisen herran kanssa. Mut ´tottakai on asioita mitä voisin vaihtaa ja tottakai myös mietin usein että Mitä jos oisinki sinkku?. Oon nuori ja itsekkäästi sanottuna ihan hyvän näkönenkin. Voisin nauttia nuoruudestani vielä ja elää sinkkuna? tai sitten viettää mahd kauan aikaa tän saman miekkosen kanssa?. Menetänkö jotain vai saanko enemmän irti parisuhteessa?

-K

torstai 4. lokakuuta 2012

Huolehtivat miehet

Niin kuin kaikki ovat varmaan jo ymmärtäneet, miehiä on monenlaisia. Kaikista löytyy jotain vikaa, todellista tai keksittyä. Jokaisesta miehestä saa hakemalla hakea vikoja. Mitäs jos löytää mukavan miehen, mutta pitää tämän piirteitä rasittavina? Onko se sitoutumis pelkoa vai eikö mies ole oikea?

Seurustelin itseäni hieman vanhemman miehen kanssa hetken. Mies oli täydellinen. Herrasmies, tuli vanhempieni kanssa toimeen, vei minua ulos, tuli ystävieni kanssa toimeen. Mies oli juuri sellainen, jonka haluaisi niin luonteen kuin ulkonäön takia esitellä koko maailmalle. Mies sais myös muiden naisten päät kääntymään. 

Onnea kesti jonkin aikaa ja kaikki meni mitä mahtavimmin. Mitään ongelmia ei ollut. Tappelimmekin vain kerran.

Yhtenä päivänä rupesin miettimään suhdettamme. Keksin paljon vikoja ja syitä miksi en halua olla tämän miehen kanssa. Suurin syy oli ylihuolehtivaisuus. Teistä muista en tiedä, mutta itse en kestä yhtään miestä joka huolehtii joka asiasta. Ihme että vessassa sai yksin käydä. Töitäkään en itsenäisesti saanut hakea. Mies oli neuvomassa vieressä ja komentelemassa minne saisin hakea.

Äsken kertomani voi jonkin mielestä olla mahtavaa, enkä sitä kielläkkään etteikö se jollekkin voisi sopia. Minulle se oli kumminkin liikaa.

Oliko miehen vika todellista vai keksittyä? Minulle se oli todellista ja yksi niistä syistä lähteä suhteesta, toiselle se voi olla keksittyä ja pakokeino lähteä pois suhteesta.

- L

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Ruikuttavat miehet

Kaikkea on ehtinyt tapahtua parin kuukauden sisään.

On kulunut lähes vuosi erosta pitkäaikaisen miehen kanssa. Mikä siinä on, että mies jaksaa ruikuttaa lähes vuoden perään? Yhdessä sovittu, ettei meidän välille enää mitään tule..

 Luulisi, että seksisuhde tuottaa enemmän päänvaivaa naiselle kuin miehelle. Miehen kanssa olen huomannut, että itselle pelkkä seksin harrastaminen ei tuota ongelmia.. toisin kun miehelle.. Sovitaan että tapaamiset perustuvat ainoastaan seksiin. Ei muuhun. Tätäkän ei miehen kanssa saa toimimaan.

Ruikutusta ja tappelua päivästä toiseen. Jos on erottu miksi ei voida pysyä sovussa kavereina. Samat piirit kumminkin. Ja jos toisen naamaa ei kestä niin voisi yrittää kestää edes sen hetken kun on ystäviä ympärillä samassa paikassa.

Yleiskäsitys on, että naiset ovat kusipäitä, pilkun nussijoita, menneessä pyöriviä, anteeksi antamattomia paskiaisia. Joo, toki naisetki osaa olla tollasia, mutta entäs miehet.. Vanhoja ei anneta anteeksi, suututaan joka asiasta, vittuillaan joka asiasta, haukutaan, poistetaan FB-kavereista ja lisätään niin hemmetin monta kertaa uudestaan.

Se siitä ex-ukosta.

Neiti L on siirtynyt hieman nuorempiin miehiin. EI huomattavasti. Vuoden ikäero ei tee pahaa. Tosin sekin riippuu miehestä. Tästä asiasta voin antaa oikein hyvän esimerkin.

Tapasin kaverin kautta herra JN:än. JN vaikutti todella mukavalta, kohteli kuin kukkaa kämmenellä. Sain parempaa kohtelua kuin pitkään aikaan. Vietin paljon aikaa JN:än luona. Teimme kaikkea kivaa yhdessä. Epäilykset heräsi siinä vaiheessa, kun herra tapailun alussa ilmoitti rakastavansa minua. E¤n kiinnittänyt siihen vielä huomiota. Ajan kuluessa sain kuulla rakkauden tunnustuksia tasaisin väliajoin. Tein selväksi, ettemme ole suhteessa ja JM ymmärsi asian. Silti sama paska jatkui. Lopulta minun oli pakko laittaa "suhteelle" stoppi. Kerroin asiasta ja voi herramajee mikä reaktio. JN laittoi viikon ajan taukoamatta viestejä joissa haukkui, tunnusti rakkauttaan, surkutteli paskaa oloaan, vonkui takaisin. Oma johtopäätös- itseäni nuoremmat miehet ovat säälittäviä, jälkeenjääneitä ja kaikin puolin perseestä.

 HUOM: Mielipiteet ovat omiani. Kenenkään ei tarvii vetästä hernettä nenäänsä

Syksyn jatkoja, t. L

tiistai 26. kesäkuuta 2012

huooooooooooooooooooooooh!!!!!! MIEHET

HEIPPA!

KUKA TÄN LUKEEKIN IKINÄ NII SÄÄLIN SUA TEKSTI EI TUU OLEMAAN KAUNISTA!
(varoitus siis kielänkäyttö on rumaa).  
Mitä sanoisitte kun poikaystävän puhelimesta löytyis viesti exälle jossa lukee "makoillaan sitte joku toinen pv :)"...jöööööööööö!!!... VMP! (tietämättömille vmp=vittu mitä paskaa)
No ei siinä mitään ..vielä..pahemmin..mutta se että saa luvan lukea poikaystävän fb viestejä ja sieltä luin tietty ekana mun poikaystävän ja sen exän keskustelut ensinäki sieltä löyty mun jätkän kirjottamana "Oot kauniimpiku K, oot seksympi kun K... K:lla on pienet tissit" SIIS MITÄ?????!!!! (ne on ihan kohtuullisen normaalin kokoiset jos sitä mietitte:D) mutta niin jatkukoon. Se runkkari oli haukkunu eksälleen myös sitä ET MÄ OISIN HUONO SÄNGYSSÄ??!?!?... EI oo mun vika että sillä ei vehje toiminu aluks!!...Oon niiiiiiiiin räjähtämäisilläni en tiiä mitä teen sen asian kanssa?!?!?... Tää turhauttaa en jaksa ees raivota täällä! auttakaaa!!

PIENITISSINEN.RUMA JA HUONO SÄNGYSSÄ?!?!?!

T.K

maanantai 11. kesäkuuta 2012

heippa!

Tiiättekö sen tunteen et on ihan yksin?. Se ku jotenki tuntuu vaan siltä et kaikki kaverit on aina jossain muualla tai liian kiireisiä kun niille vaikka soittaa. Kesäki alkanu eikä mitään suunnitelmia! TUNTUU KAMALALTA. Oon nyt super negatiivisella päällä mutta tuntuu siltä että tästä kesästä ei tuu mitään muuta ku töitä ja kotona yksin istumista. Huhhuh.. Viime kesänä oli super paljon tekemistä joka päivä ja kavereita riitti vaikka muille jakaa. Nyt ne kaverit on kadonnut..Juu voisin ottaa itteäni niskasta kiinni ja soittaa joillekkin mut jotenki se tuntuu vaan nii saatanan vaikeelta. Ja varsinki ku kaverit on suurinosa poikia joiden kanssa on ollut ties minkälaista kolmiodraamaa yms. Ei sitä kehtaa enää näyttää naamaansa. Äh ehkä stressaan liikoja, Ehkä on vaan pakko tottua siihen että me kaikki kasvetaan vähitellen aikuiseks ja ei aika ja rahat enää riitä kaikenmaailman hauskanpitoon.. voi ku vois palata ajassa taaksepäin 16 ikävuoteen, kaikki oli niin uutta ja jännää. ekat kännit (ainaki melkeen :D) kunnon kemuja. Sanaa nukkuminen ei todellakaan tunnettu ainakaan kesälomalla .
   Peter pan saattaa olla maailma siistein lasten satu ikinä ja mun ikuinen idoli. Jäbä saa olla lapsi AINA :D
L sai mut kyl just jotenki vakuutettua että kaikki on vielä joskus hyvin, ne samat kaverit mitä on ollu ympärillä on vieläkin ystäviä vaikka niitä ei enää nää. Vittu me oikeesti kasvetaan ja aika menee nopeesti. ei sille voi mitään. Äää! Kohta voi jo sytyttää 30 kynttilää kakkuun eikä se aikuistuminen ehkä ookkaan loppuenlopuks niin paha juttu? vai?.. Sen näkee sitten ajan kanssa. Ja ehkä mä nyt voisin lopettaa valittamisen ja rupee viettämään chilliä kesää. antaa kaiken tapahtua omalla painollaan ja nautin joka hetkestä!
-Ikäloppu k :D

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

I've gotta be strong and leave you behind

heippa taas! (K)

Tässä viikonlopun aikana kohtasin tosi ison ongelman.. Huomasin että mulla on ihan älytön ikävä mun entistä poikaystävää. Meijän välit on niin huonot että ei olla yli kuukauteen puhuttu, Perjantaina otin itteäni niskasta kiinni ja soitin hänelle. Pyysin sen mukaan ulos mun ja muutaman yhteisen kaverin kanssa. Ei kuulema ehtinyt tulla oli muuta tekemistä. Olin taivaissa ku sai ees kuulla vähän sen ääntä.
  Samana päivänä mun yksi poikapuolinen kaveri tuli meille yöks. Mun exän jälkeen kukaan poika ei oo käyny meillä joten asia oli aika iso mulle. Se tunne ku piti mennä nukkumaan jonkun toisen kun mun exän viereen mun sänkyyn oli sanoinkuvaamattoman hirveetä. En voinu hengittää en voinu muutaku pistää silmät kiinni ja toivoa että olisipa vieressä mun ihana entinen poikaystävä. No karu totuus iski sitten alle 30 minuutin sisään ja jouduin siirtymään lattialle nukkumaan.
  Miten ihmiset selviää ikävästä. Onko ees mahdollista unohtaa esimerkiksi ensimmäinen rakkaus tai kukaan vanha poikaystävä?. Erosta siis on se 7kk ja seurustelimme 11kk. ja vieläkin toivon että joku päivä saisin edes halata häntä tiukasti, tai toivon että joskus vielä kuulen hänen suustaan sanat "minä rakastan sinua". Ehkä vielä joskus...